BRASILIA 2

Lähdettiin keskiviikkona pois Rio de Janeiron vilskeestä, mutta ei ihan suorin reitein tyylillä "hotellilta taksiin ja uuteen paikkaan". Oltiin sovittu vielä meidän oppaan V kanssa, että käydään katsomassa vielä pari paikkaa Riosta, joita ei oltu edellisenä päivänä vielä keretty/viitsitty/jaksettu katsoa. Ajeltiin pitkä pätkä kaupungin läpi yhdelle Rion vihertävistä vuorista, ja pysäytettiin auto tien varteen. Paikkaa meille oli pitänyt joku paikallinen oppaan tuttu katumyyjä, etteivät mopot pysäköineet siihen. 

Meidät oli tuotu Etelä-Amerikan suurimpiin slummialueisiin kuuluvaan Rocinhan favelaan. Favelat on tunnettuja rikollisuudestaan, huumeongelmista sekä jengisodistaan. Paikka oli tiheästi asuttua, ja pääsimme kurkistamaan hieman syvemmälle favelaan, kuin vain pääkatua pitkin. Lähdettiin oppaan kanssa viemäriverkoston tapaista käytävää pitkin, jonka katosta tippui likaista vettä naamalle. Käytävä oli kapea, ja sen molemmilla puolilla oli erilaisia värikkäitä putiikkeja lihakaupoista asusteliikkeisiin. Kun katsoi ylös, näki monikerroksisia rakennuksia vieri vieren mahdollisimman tiiviisti rakennettuina. Käännyttiin yhdessä kohtaa oikealle, josta lähti portaat alas. Sen jälkeen lähti portaat ylös, joka vei ovelle. Tässä vaiheessa oltiin varmoja, että opas oli tuonut meidät ryöstettäviksi suoraan jonkun kotiovelle. 

Oven aukaisi joku paikallinen, vihaisesti katsova mies. Kun hän näki oppaamme, hänen ilmeensä muuttui ihan äärettömän iloiseksi ja hupaisaksi: "Hola mi amigo!". Mentiin tämän perheen kotiin sisään, ja käveltiin portaita parvekkeelle. Näkymä oli huikea. Parvekkeelta näki sekä koko favelan että hulppeita kaupungin kerrostaloja. Ulkona kuului pamauksia, joiden ääni oli tullut meille tutuksi jo hotelliltamme yöaikaan. Kovat äänet jatkuivat tiheämmin, kunnes yksi jo värähdytti meidän oppaamme ilmeen: "Nyt äkkiä sisälle!". Menimme takaisin uuden tuttavamme olohuoneeseen, jonka ikkunasta katsoimme uudestaan maisemaa. Alempana olevien favelan talojen välistä nousi savua - siellä oli syttynyt jengisota. Tämä ei kuitenkaan hätkähdyttänyt talon omistajaa, jolla alkoi sambabailut. Musiikki soi täysillä, paikallinen tuli peruukki ja oudot lasit päässään tanssimaan sambaa. Me juotiin sillä aikaa kahvia ja mehua. Tilanne oli liian vaarallinen jatkamaan matkaa pidemmälle favelaan, joten lähdimme takaisin autolle ja opas vei meidät bussiasemalle.

Keskiviikkona päädyttiin sitten Paratyyn bussilla, ja tää bussi millä mentiin oli maailman ihanin. Oltiin just myöhästytty edellisestä bussista joku viisi minuuttia, jonka takia jouduttiin venaamaan bussiasemalla tunti. Sen jälkeen oli niin ihana mennä bussiin, jossa penkit oli makuuasennossa ja sai syödä sipsiä ja katsella maisemia koko matkan.

Torstaina lähdettiin kiertelemään sataman reunuksia, etsimään meille speed boatia. Aikamme (vähintään tunti) sitä venettä sitten etsittiin, kun mikään ei kelvannut kaikille. Oltais haluttu äidin kanssa vaaleanpunainen tai violetti vene, mutta joku muu halusi nopeamman vaihtoehdon.. Sopivan botskin löydyttyä keinuteltiin sillä läpi viidessä tunnissa kaikki Paratyn poukamat, kilppareitten bongausmestat, luolat ja rantsut, mitkä oli näkemisen arvoisia.

Perjantaina satoikin sitten vettä. Ja sitä satoi paljon. Me silti lähdettiin kävelemään yhdessä Paratyn keskustaan ja siellä pyöriskeltiin - mitään kuitenkaan löytämättä. Vanhan kaupungin kivetyksen väleissä oli lammikkoja ja jokaista askelta sai varoa liukastumiselta. Liplap-sandaaleilla sait varoa enemmän sivuun astumista kuin kastumista. Täällä kaikilla on Liplap-sandsut, oot ihan out jos sulla ei oo sellasia. Myös aukikierto on täällä kova sana, vähintään jokatoisella vastaantulijalla menis puhdas baletin vitonen. Lauantai menikin sitten beachilla himmaillessa ja kakkua syödessä. Sunnuntaina tultiin tänne Ilha Grandeen, kerron tästä paikasta myöhemmin lisää... 

BRASILIA 1

Heippa kultamussukat! Terkkuja Brasiliasta <3 Jep, here I am, jos joku ei sitä vielä mun Snapchatista ole ehtinyt kurkistaa. 

Btw, mun Snapchat on *rumpujen pärinää* @ellajylha, joten go and add me!!

Meidän matka alkoi lauantaina ajomatkalla kotoa lentokentälle ja lennolla Madridiin. Tässä vaiheessa tuntui, että matka oli jo täysin pilalla - unohdettiin nimittäin meidän vaihdetut rahat kotiin ja tajuuttin se vähän liian myöhään. Meillä odottelee kotona sitten 1000 Realia seuraavaa käyttökertaa varten. Onneksi rahat ei joudu olemaan yksin, ne on lämpimästi takintaskussa ja varmaan juttelee siellä mukavia. Madridiin lento tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka se ei ollut kuin neljä tuntia. Meillä ei ollut lentokoneessa ruokailua (eikä kyllä ollut kellään muullakaan), ja muutenkin lennon jälkeen oltiin ihan hukassa lentokentällä. Onneksi joku ihana nuori mies auttoi meitä ja lainasi puhelintaan ihan vain meidän vuoksi! Voisin muuttaa jo hänen takiaan Espanjaan vaikka heti. Kun päästiin hotellille käytiin rouskuttelemassa iltabuffetissa ihan liikaa ruokaa ja mahat älyttömän täynnä mentiin huoneeseemme makoilemaan.

Sunnuntaina aamulla kävi sama viba, ihan älytön määrä ruokaa aamiasbufeesta tuli otettua nassuun. Sillä sitten kuvitteli jaksavansa kymmenen tunnin lennon. Tää kyseinen lento Madridista Rio de Janeiroon oli hirvein ja rassaavin asia missä oon ikinä ollut. Lupaan, että kukaan teistä ei oo kokenu mitään hirveempää kuin toi. Ehkä yhtä hirveetä kylläkin. Yleensä pitkiä matkoja lentävissä koneissa on "pelikoneet" tai muut vastaavat hökkelit, joista voi katsoa leffoja, sarjoja ja pelata niitä pelejä yms. Niitä ei tässä koneessa ollut. En aio avautua teille nyt siitä, mitä lentokoneissa pitäisi tai ei pitäisi olla, mutta ainakin tässä tapauksessa asiakaspalvelun olisi pitänyt olla kolmentoista luokkaa. Itse kuitenkin antaisin nolla kertaa hymyilleelle espanjalaismiehelle, joka ei osannut stuerttina edes kunnon englantia tai halunnut puhua kuin espanjaa jostain oudosta periaatteesta, arvosanaksi kuutosen. Multa tuli lennon aikana myös neljä kertaa verta nenästä, jalat puutui miljoonasti, takan oleva matkustaja löi päähän, joku kaatoi juomansa iskän päälle ja lämpötila koneessa vaihteli liian kylmästä Amazonin ilmastoon, joka ei sitten yhtään helpottanut oloa. Tässä olotilassa tiputin myös hajuveteni takana olevan pyörätuolissa istuvan naisen jalalle. Tai niin luulin, ei ne oikeasti hänen päälleen tippuneet. Mutta hän huusi silti kovaa pussin osuessa maahan.

Ekat päivät täällä Brasiliassa on ollut mielenkiintoisia. Me ollaan nyt Rio de Janeirossa kolmatta päivää. Ensimmäinen päivä meni vaan kotiutuessa ja hämmästellessä tätä hotellia kattouima-altaineen sekä korkealla oleviin parvekkeineen. Täällä kaikki on tosi korkella. Se on kiva, koska se tuntuu musta ainakin hurjalta seistä "kielekkeen reunalla" turvallisesti. Toinen päivä meni sadetta harmitellessa aluksi hotellin sisällä, mutta eihän lomaa voi vain viettää omin turvin lämpimän ja pehmeän peiton alla. Vaikka sitä toivoi varmasti kaikki ne ulkona kylmästä hytisevät sateenvarjot kourassaan kulkevat ihmisraasut. :( Me kuitenkin uskalluttiin ulos rankkasateeseen, ja onneksemme saimme respasta lainaan sateenvarjotkin. Käytiin kiertelemässä jossain. Oli kamala keli ( = sää), mutta selviydyttiin ihan hyvin. Illasta käytiin vielä syömässä paikassa, jossa ruoka punnitaan ja maksetaan siitä kilomäärästä minkä syö.

Tänään kolmantena pälvänä käytiin läpi Rion nähtävyyksiä oppaan kanssa kuusi tuntia. Käytiin kolmessa kirkossa, muissa maalle merkittävissä rakennuksissa sekä pyörähtelemässä kaupungin keskustassa. Käväistiin myös sademetsässä, parilla näköalapaikalla ja syömässä paikallista ruokaa, joka ei sopinut mun suuhun yhtään. Vieläkin tulee paha olo kun ajattelee. Oli väsyttävä reissu, joka keskeytettiin kesken taas sateen vuoksi. Illalla ajateltiin mennä pitsalle, mutta ei koskaan löydetty pizzeriaa, joten sekin jäi välistä. Huomenna jatketaan parempi onni matkassa. Toivottavasti cuatroapiloita olisi muutenkin mukana, koska ollaan lähdössä paikallisella bussilla seuraavaan kaupunkiin. Toistaiseksi meillä ei ole sieltä vielä edes yösijaa, mutta eiköhän me jotain keksitä... Eikös niin, että kyllä hätä keinot keksii?

5.

Olet ihana. 

Kuka ikinä oletkaan tai mitä ikinä olet tehnytkään. Kiva, kun luet tätä höpinää juuri nyt.

Tää päivä on ollut enemmäin kuin mainittu "ihan kiva". Enemmän kuin pelkästään se kivakaan. 

Ihan kiva on 1-10 asteikolla 7-8. Oma tunne tästä hetkestä on lähellä yhtä(sun)toista.

Kuussa Tuulee. Voi tulla haikea fiilis, mutta kuuntele sen jälkeen Junon uusi kappale.

Ei varmasti ole enää haikeeta. Mutta voihan haikeuden haikeus.

Mun puhelin ei enää tuntenut olevansa mulle oikea ja päätti erota. Sinne jäi kolmas Samsung S3. 

Nyt vasemmalla puolella ihanan sokerisen rahkan vieressä söpösti minua tuijottaa iPhone 5s.

On haikeaa, miten puhelimeen jäi ihania videoita ja kuvia. Voisikohan niitä enää hätäpelastaa.

En tiedä, mutta ero voi tällä kertaa olla ihan hyvästäkin. Olin ehkä liian tarrautunut.

Onko haikeus edes huono tunne?

Tanssiin menin pyörällä. Se oli ihanaa, selvä kesäjuttu mulle. 

Itku kurkussa menin pukkareille ja ryhmäläiset kysyivät, että mikä mulla oli. 

Kerroin mun kesäinnosta. Toinen vastasi, että takatalvi olisi luvassa. Se ei kiinnostanut mua.

Eilen tuntui kesältä. Myös Hertta tuli meille eilen yöksi. 

Katottiin leffa ja syötiin paljon. Käytiin yöllä kävelyllä. Viileätä ja vapaata. 

Tuli ikävä sitä ihan oikeeta kesää.

Tänään paistoi onneksi myös aurinko, joka sai liikkelle silti vasta neljän jälkeen. 

Käytiin pirtelöllä. Kuvissa yritän epätoivoisesti esitellä teille mun hienoa pallokalaglitter-paitaa, 

joka kimaltelee auringossa kuin Edward Cullenin iho. Se on Monkista, joku 15€. 

Takkikin taitaa olla sieltä. Tai sitten se on jostain muualta, ehkä Bikbokista. 

Se on jo niin vanha, että sen päällä pitäminen ei tunnu niin siistiltä.

Olo ei ole kuin muotiviikoilta yksityislentokoneella saapuneella mallilla.

4.

En mä aina oo näin synkkä ja ankee, mut joku sai mut taas miettimään kaikkee. Alko tossa äsken leffa subilta, siinä oli poika joka jäi paitsi tanssiaisilta. Oon katkera, ei kellekää nii saa tehä, ei se oo reiluu et toine ulos heitetään. Mut kyllä se siitä tapahtumasta toipuu, tollaset asiat yleensä ajan kanssa unohtuu.
Ei mun oikeesti ollu tarkotus tulla tänne mitään riimejä kertoon, mut nyt kun sen moodin laitto päähän nii yllätävän paljon rupes juttua irtoon. Apua. En pääse ulos tästä tavasta aatella asioita. Että virkkeet loppuu sointuvasti. Nyt. Yritän. Irrotan.
Noniin.... Ei mulla kauheesti asiaa ollut, kun tulin tänne kirjottaa. Sitä vaan, että nyt oon takasin kotona. Viikonlopun olin Helsingissä. Siellä tuuli. Ihan pienellä kirjaimella. Tykkäsin sunnuntain tuulesta. Se oli mukavan lämmin ja sen varaan pysty laittaa koko painonsa. Kun viima lakkas, käveli ihan vinossa. Siihen nojaamiseen tottu yllättävän nopeesti.
Oltiin mun ystävän luona perjantaista sunnuntaihin, ja lauantaina me käytiin vähän kaupoilla ja illasta NRJ Music Tourilla. Ensimmäinen kerta, kun tää kyseinen NMT oli Suomessa, juontamassa oli tietenkin Tuija, Laura ja Renne. Esiintyjiäkin oli vaikka muille jakaa: TCT, Kasmir, Brädi, Krista Siegfrids, Uniikki, JVG, Mikael Gabriel ja Elastinen. Mukana oli myös Diandra, Märkä-Simo, Axl Smith, Karri Koira... Oli ihanaa. Eka keikka mulla tänä vuonna. Laittaisin muuten kuvia, mutta ne kaikki on mun puhelimen kätköissä. Ei siinä muuten mitään siirto-ongelmia olisi, mutta mun puhelimen akku/puhelin/laturi on rikki, joten se on aika mahdoton tehtävä...
Pakko sitten vielä todeta tästä tämänpäiväsestä opittuna, että sopikaa tapaamisistanne kunnolla. Varsinkin, jos tiiätte että teillä ei oo yhteyttä mitenkään kehenkään milloinkaan koskaan. Melkein itku silmässä kävelin tuhat kiveä täynnä olevan kassini kanssa kotiin asemalta miettien, että voisiko joku pelastava enkeli tai vaikka joku komea lumiaurankuski napata minut mukaansa ja kuljettaa turvallisesti kotiin. Vastaantuleva tuttu hymyili ihanasti, mutta olisin vain halunnut mojauttaa niin kovaa häntä hymyileviin kasvoihinsa kuin olisi lähtenyt kivikassillani juuri siinä hetkessä. Ei hän mua ole mitenkään satuttanut, mutta ei sillä saanut olla kivaa kun mullakaan ei ollut.  Mietin, että vähemmän askelia mulla on jäljellä on kuin grammoja tässä laukussa. Ei lohduttanut. Puolessa välissä matkaa muistin sen, että laukkukin joutui kestämään kovia. Toivottavasti se ei ole enää kovin uuvuksissa, on saanut levätä jo jonkin aikaa.
mun korva tinnittää vieläkin

3.

Kouluviikko on vierähtänyt sujuvasti melkein jo loppuun asti. Jäljellä on enää huominen perjantai, joka on mukavan rento sisältäen mm. laskettelua ja valinnaistunnin skippaamisen :D ! En oo lasketellu suksilla vuosiin. Se ei oo mun juttu. En varmaan enään edes osaisi, jos mut asetettais mäen päälle kahden keppuran päälle nököttämään huutaen perään että "laske!". Tällä viikolla moni asia on hassusti ollut vain. Tanssitunteja on ollut, samoin koulua, mutta mikään ei ole tuntunut hermoissa asti. Mikään ei ole ollut erityisen kiinnostavaa, innostavaa, hauskaa, eikä edes mitään negaa... :( 

tykkään ite tunteista, ja tää viikko on ollut ihmeisen tyhjä ja omituinen. Verrattuna vaikka siihen, että toisina päivinä saatan kokea noin miljoona tunnetta. Yleensä, kun oon aika paljon sitätätätota ja vielä vähän jotakin, ja musta tuntuu siltätältätolta ja vielä vähän joltakin.Yritin googlata, montako tunnetta on olemassa, mutta en löytänyt vastauksia. Pelkästään jotain sokerista ja suolasta. Kai se on sitten vertaiskuvallista sekin. Oon seikkailijaluonne. Aina hukassa mutta nautin kyllä olostani. Silloinkin, kun olen eksyksissä vesisateessa miettien miksi lähdin kävelemään, vaikka tiesin että vastassa olisi vain risteyksiä joista en tietäisi mikä veisi kotiin.

Fiilistelkää te viikonloppu Mikael Gabreilin uusia biisejä, tykkään ite erittäin todella paljon.

2.

Hyvää erityisen aikaista perjantaihuomenta kaikille. Eilen oltiin Hetan kanssa kuvailemassa tuolla ihanan lumisessa talvisäässä tuntisen verran. Oli kiva olla ulkona, kun lomalla liian helposti juutun vaan sisälle. Ulkona oli kyllä ihan lämmin, mut pakkanen rupes käymään sormiin ja varpaisiin sen tunnin olemisen jälkeen niin pahasti että suunnattiin sen jälkeen ulkoa sisälle tanssahtelemaan. Ihan sekoilukshan se koko tanssimistouhu meni, mutta ei se mitään! Kyllä sitä aina jotakin saa valmiiks.
Illasta Herttakin tuli meille kyläilemään. Yritettiin Hertan kanssa varmaan tunti saada meistä hyvää kuvaa, mutta toi oli suoraan sanottuna varmaan ainut julkaisukelpoinen. Niinhän se usein menee, että tosi hyvän ystävän kanssa kuvat menee aina ihan sösseliksi. Tässä teille silti pari kuvaa meidän upeista kuvaussessioista!

1.

Heipsansaa! ♥♥♥ 

Musta ei olekaan kuulunut, mutta nyt sit vasta kuuluukin! Mä oon nyt takasin, ihan oikeesti. Mulla on ollut tosi paljon ikävä tätä bloggaamista, mutta parin muuttujan takia se on jäänyt vähemmälle. Mulla on oikeesti jopa jonkinlaisia ideoita. Ideoita. Minulla. Kyllä. Tuun jakamaan teidän kanssa tänne vaan ihan muutamat kuvat tältä päivältä :)

Oltiin Pepin kanssa tänään Luokkakokouksen ensi-illassa ja oli kyllä ihan älyttömän hyvä ja sai nauramaan henkensä kyllyydestä!! Äiti laitto myöhemmin viestiä, että siinä olis liikaa sopimattomia kohtauksia meille, mut minkäs teet sitten kun oot jo käyny leffan kattomassa.. Ollaan muutenkin tässä Pepin kanssa puuhailtu kun oli tyttönen yökyläilemässä meillä pari päivää taaksepäin. Perjantaina oltiin tyttöporukan kanssa katsomassa Fifty Shades Of Grey. Ite tykkäsin tosi paljon (en oo kovin kriittinen leffojen suhteen), mutta ite "toimintaa" olisi voinut mun puolesta olla enemmänkin ja juoni kulkea hieman nopeammin. Kuulemman toinen osa tulossa, jonka piikkiin laitan tän hitaan juonen kulun... Suosittelen kuitenkin menemään katsomaan molempia, varsinkin Luokkakokousta, kun vielä on tässä lomaa jäljellä! Onneksi (luku)hiihtolomaa on jäljellä vielä sopivasti, että kerkeää tekemään muutamia koulujuttujakin.